Hyväntahtoisuus on tahto- ja taitolaji

Annika, miten miellät itsesi, kuka olet?

Olen ihminen muiden joukossa. Koen, että maailman mittakaavassa ihmisen koko on pieni ja sisäisyys suuri. Tämän paradoksin äärellä elämisen koen antoisaksi. Se on vapauttanut minua tutkimaan, löytöretkeilemään ja ihmettelemään elämää ja työelämää. Kun näen, kuulen, kohtaan, jaan ja hyväksyn sen mikä on, niin itsessäni kuin muissa, avaa se mahdollisuuden kohdata hyväntahtoisesti ja avoimin mielin myös muut ihmiset sekä erilaiset vuorovaikutus- ja elämäntilanteet. 

Paradoksaalisesti juuri lempeässä hyväksynnässä tulee tilaa muutokselle. Hyvä tahto on supervoima, jota haluan olla viemässä eteenpäin niin yksilö-, tiimi- kuin organisaatiotasollakin.

Miten kuvaisit elämäsi perustaa?

Elämäni perusta on juuri tuo mainitsemani olemisen voima, kokonaisvaltainen kehollinen ja henkinen tuntuma siitä, että tässä olen sellaisena kuin olen ja että se mikä on, se on, ja saa olla. Lempeä hyväksyntä on vaatinut pysähtymistä ja syvällistä tutkimusmatkaa omiin selviytymisstrategioihini ja puolustusmekanismeihini. Haluan sinnikkäästi ihmetellä ja jollain tavalla ymmärtää ydintäni, luoda tilaa kuunnella mysteeriä itsessäni, muissa ja maailmassa. Joka päivä opin jotain uutta ”ohjelmoinnistani”, niistä dynamiikoista, joihin olen perheeni, kasvatukseni, koulutukseni ja kulttuurini vaikutuksesta niin tottunut, että ne vievät minua autopilotilla ellen ole hereillä. 

Ja hereillä pysyn vain kiinnostumalla ajattelustani, pysähtymällä oman ajatteluni ajattelun äärelle, uskaltautumalla avaralle ihmettelevällä mielellä silloinkin ja erityisesti silloin, kun tekee kipeää tarkastella omia kyseenalaisia ja aikansa eläneitä ajattelu- ja toimintamalleja.

Olin lapsena, alle kouluikäisenä, utelias, villi, vapaa ja rohkea kokeilija. Minulla oli luottamus johonkin itseäni suurempaan, koko luomakuntaa kantavaan voimaan. Ymmärsin jo varhain hyvin syvästi, että aivan kaikki ympärilläni on yhtä ja että minä ja leikkikaverini olimme osa tätä ääretöntä kaikkeutta. Kokemus oli niin vahva, että se on jollain tavalla pysynyt matkassani ja ”kantanut” minua kaikki nämä vuodet, johon on mahtunut niin iloa ja onnea kuin syviä murheen laaksoja.

Keski-iän tiimellyksessä oivalsin kadottaneeni yhteyden itseeni ja perustaani. Olin suorittanut ja selviytynyt ja edennyt itselleni vieraaseen suuntaan, koska oli pyydetty. Olin siis kuunnellut muiden tarpeita omieni kustannuksella. Tuli terve kaipaus pysähtyä ja kuunnella itseä, tunnistaa omat tarpeeni ja ne itselleni merkitykselliset asiat, joiden puolesta haluan loppuelämäni elää.

Kahdelta lapseltani olen oppinut paljon. Heidän maailmansa on erilainen ja kiehtova. Heillä on myös oma ainutkertainen viisautensa, josta olen saanut ammentaa. Silloinkin, kun en välttämättä olisi halunnut. 

Elämäni merkittävin ja kasvattavin suhde on ollut pitkä parisuhde puolisoni kanssa. Siinä on saanut kasvaa ja kohdata itseään tavalla, joka on viitoittanut tietä omien sisäisten dynamiikkojen tarkasteluun. Miksi reagoin niin kuin reagoin? Mitä minussa tapahtuu ja mitä se kertoo minulle minusta? Kun kumppani ihmettelee, että mistä tämä reaktiosi tuli, niin sitä on saanut ihmetellä myös itse. Ja päinvastoin. Parisuhde on ollut, ja on, valtavan tärkeä yhteinen kasvumatka. Olen siitä hyvin kiitollinen.

Tärkeässä osassa elämääni on ollut myös luonto ja erityisesti hevosharrastukseni. Hevoset, erityisesti ne vaativimmat ja mahdottomimmat, ovat opettaneet pitkäjänteisyyttä, herkkyyttä tuntea ja tunnustella sekä rohkeutta ja kunnioitusta. 

Tunnistan itsessäni myös tiedon ja kokemuksen janon, joka on vienyt aika merkillisillekin poluille.

Miten ammatillinen polkusi alkoi?

Elämänpolku vei heti yo-kirjoitusten jälkeen vuonna 1985 Englantiin opiskelemaan ratsastuksenopettajaksi. Se oli siihen aikaan jonkinmoinen hyppy tuntemattomaan. Olin omillani vieraassa ympäristössä, vaan kun huomasin pärjääväni, minuun valautui uudenlaista vapautta. Tuli uskallusta toteuttaa itseään ja hakea opiskelemaan. Pääsin Helsingin kauppakorkeakouluun.

Kauppakorkeakoulussakaan en kulkenut suoraviivaista polkua, vaan löysin mutkien kautta sen, mikä itseäni kiinnosti: strategiasuunnittelu ja budjetointi. Minua kiehtoi koko prosessi, se miten ihmiset yhdessä hakevat ja löytävät suunnan ja tuota suuntaa tukevat toimintamallit. Graduni tein Neste Oy:lle.

Opiskelin pitkän kaavan kautta, koska rahoitin opiskelujani niin laskenta-assistenttina kuin ratsastuksenopettajana. Vuonna 1994 valmistuin keskelle lamaa. Ensimmäisessä työhaastattelussa Valitut Palat – Reader’s Digestin henkilöstöjohtaja kysyi minulta, että miltä tuntuu nyt hakea työtä, kun esimerkiksi siihen positioon, jota hain, hakijoita oli useita satoja. Muistan vastanneeni, ettei minulla ei ole mitään vertailukohtaa. On vain halu saada tehdä työtä ja jos en saa tätä positiota, niin sitten joku muu paikka on minulle tarkoitettu. Luottamukseni elämään oli suurta ja varmaan siksi sain tuon työn. Numeroiden maailmasta ja laskentatoimen puolelta siirryin sitten samassa yrityksessä markkinoinnin puolelle, tuotepäälliköksi.

Vuonna 1998 minut rekrytoitiin ruotsalaiseen kustannusalan yritykseen. Toimin siellä osana pohjoismaista johtoryhmää ja vastasin markkinointipäällikkönä Suomen, Eestin ja Latvian markkinoinnista. Työkieli vaihtui englannista ruotsiksi ja sain onnekseni tutustua ruotsalaiseen keskustelevaan johtamiskulttuuriin. Se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Niin syvän ja hyvän, että olen sittemmin ollut tämän suomalaisen johtamiskulttuurin kanssa ajoittain ihmeissäni.

Sittemmin olen saanut toimia asiakassuhdemarkkinointitoimiston projekti- ja toimitusjohtajana sekä kahdessa eri ICT-alan yrityksessä myynti-, markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä. Onpa mukaan mahtunut 3 vuoden mittainen määräaikainen asiantuntijarooli paikallisen koulutuskuntayhtymän digitaalisuuden ja maineen rakentajana. Arvokas kokemus sekin.

Johtamisen kannalta minulle tärkeimpiä ovat aina olleet ihmiset.  Koen, että tarvittavat vastaukset ovat aina olleet johtamassani tiimissä, niissä ihmisissä, ei minulla esimiehenä tai johtajana. Tärkeintä on ollut tilan antaminen ja luottamuksen sekä turvan luominen. Sellaisissa organisaatioissa, tiimeissä ja rooleissa, joissa se ei ole ollut mahdollista tai sallittua, olen huomannut oman merkityksellisyyden tunteeni häilyvän ja jopa katoavan.

Ajattelen, että johtamisessa on tärkeää luoda aito yhdessä ihmettelyn tila, jossa on mahdollista olla ymmällään, osaamaton ja tietämätönkin. Olen niin monesti saanut kokea tuosta yhteisestä ihmettelyn tilasta syntyvän mitä kauneimman hedelmän, että nyt jo osaan luottaa siihen täysin. Ihmisissä on valtava potentiaali ja luova voima, kun heillä on lupa olla kokonaisia epätäydellisyyksineen kaikkineen täydellisyyden tavoittelun ja suojautumisen sijaan. Heikkoutensa tunnistamisessa, tunnustamisessa ja sen jakamisessa piilottamisen ja salaamiseen sijaan, piilee paradoksaalisesti valtava voima. Juuri heikkoutensa ja pienuutensa jakaminen luo yhteyden ihmisten välille, ei suvereenius ja täydellisyys. Tulee yhteinen jaettu ymmärrys siitä, että aidosti tarvitsemme toisiamme ollaksemme yhdessä enemmän. Juuri tästä syystä Tommyn elämäntyö on puhutellut minua.

Edellä mainitsemani ei tietenkään sulje pois taloudellisen hyvän tavoittelua myös numeroiden kautta. Yhteiset tavoitteet ja niiden tarkastelu ovat tärkeitä. Tärkeintä on kuitenkin se henki, jolla niitä tarkastellaan. Onko se rakentava, kannustava ja hyväntahtoinen silloinkin ja erityisesti silloin, kun ollaan haastavassa tilanteessa, vai onko se pahantahtoinen, tylyttävä, lyttäävä ja syyllisiä hakeva – pelkoa herättävä. Ensimainitussa ihmiset voivat olla auki ja tarjota parastaan, jälkimmäisessä he menevät kiinni ja suojaavat itseään. Tässä kohtaa on hyvä todeta, että myös johtajat ja esimiehet ovat ihmisiä, joihin pätee tämä sama. Työntekijöiden onkin hyvä pohtia, miten he osaltaan voivat rakentaa hyväntahtoisuuden kulttuuria, jossa johto ja esimiehet voivat osaltaan kukoistaa ja antaa parastaan.

Miten sinusta tuli osa WisdomHousea?

Carita Hellstenin kirja Virtaus ja vastarinta – nainen matkalla minuuteen on ollut itselleni merkittävä kirja. Sen luettuani hain Tommy Hellsten -instituutin Ihminen tavattavissa -koulutusohjelmaan. Sitä ennen olin jo käynyt johdon ja esimiestyön yksilö- ja ryhmätyönohjaajan koulutuksen Management Institute of Finlandissa (Johtamistaidon opisto). Sinne minut vei se, että kouluttajana oli psykologi Juha Arikoski ja yhtenä taustavoimana KTT Pauli Juuti, jota olin jo opiskeluaikana kuunnellut Helsingin Kauppakorkeakoulussa. Tärkeitä inhimillisen johtamisen suunnannäyttäjiä molemmat.

Ihmisyyden monet ulottuvuudet kiehtoivat minua työnohjaajaopinnoissani valtavasti. Aloin myös aavistella, etten sittenkään tuntenut itseäni niin hyvin kuin olin kuvitellut. Opinpolkuni jatkui työnohjaajaopintojen jälkeen Ihminen tavattavissa -kasvuryhmässä, jonka jälkeen opiskelin ITT-terapeutiksi ja psykodraamaohjaajaksi.

Koulutukset veivät minut kohtaamaan omia sisäistettyjä dynamiikkojani, puolustusmekanismejani ja selviytymisstrategioitani. Ja tämä auttoi ymmärtämään, miksi jossakin tilanteessa olen tiimini kanssa tai johtoryhmässä onnistunut – ja miksi sitten taas jossain tilanteessa en. Syntyi hyvin syvää oman dynamiikan ymmärrystä ja matka syvimpään minuuteeni. Ja matka tietenkin jatkuu.

Kenties juuri tämä muutosmatkalla oloon suostuminen toi minut myös WisdomHouseen. Sain pyynnön Tommyn silloiselta assistentilta tulla juttelemaan Tommyn kanssa. Ihmettelin ja häkellyinkin, mutta menin. En tietäväisenä, osaavana ja suvereenina, vaan omana ihmettelevänä itsenäni. Tiesin, miten paljon minulla oli opittavaa – ja on edelleen.

Keskustelumme oli käsittämättömän helppoa ja levollista, ja siinä itse asiassa kylvettiin siemen Tommy kirjaan nimeltä Olemisen voima – kirja rohkeasta ja levollisesta vaikuttamisesta. Se on kirja, johon kulminoituu paljon Tommyn elämänviisautta johtamisen, vaikuttamisen ja palvelemisen kontekstiin kiteytettynä.

Kirja on minulle hyvin tärkeä. Koen, että juuri ihmisyys on ajassamme aliarvostettua. Samalla tässä on suuri mahdollisuutemme, sillä missä ihmisyys valautuu tärkeimmäksi osaksi yhteisön kollektiivista ymmärrystä, siellä kukoistavat läsnäolo, luottamus, luovuus ja aito aikaansaamisen henki. Näistä aineksista syntyy hyväntahtoisuus, siis tahto ja halu auttaa omalla osaamisellaan toisia onnistumaan.

Miksi syklisyys ja kehkeytyminen ovat itsellesi tärkeitä?

Pitkään elin ”lineaarisessa” maailmassa, vaikka luonnollisesti minunkin elämäni on avautunut ja kehkeytynyt ja syventynyt pikemminkin sykleissä. Työelämässä tämä on näkynyt esimerkiksi niin, että lähdin aluksi tarkastelemaan liiketoiminnan tuloksellisuutta sekä strategian ja budjetoinnin johtamista lähes pelkästään numeroiden kautta. Vähitellen minua alkoi kiinnostaa yhä enemmän kaikki numeroiden ”takana” oleva, erityisesti se mikä saa ihmiset toimimaan yhteisen päämäärän eteen ja miten ihmiset löytävät toisensa, jotta voivat parhaalla mahdollisella tavalla toimia yhdessä merkityksellisen päämäärän eteen. Tämä vei minut viestinnän, markkinoinnin ja myynnin johtamisen maailmaan ja sillä tiellä olen osin yhä edelleen.

Kysymys, miten ihmiset ”löytävät” toisensa, vei minut tutkimaan paitsi liiketoiminnan ja johtamisen rakenteita myös ulkoista ja sisäistä motivaatiota. Tunnistin myös oman ajoittaisen turhautumiseni ja merkityksettömyyden kokemukseni. Esitin itselleni kysymyksiä: ”Uskalsinko itsekään elää niin kuin opetin? Uskalsinko olla totta ja kuunnella sisäistä ääntäni ja kutsuani? Uskaltaisinko hypätä uuteen ja tuntemattomaan?”. Kriittinen tarkastelu sysäsi asteittain uskaltamaan ja astumaan yhä syvenevään itsetutkiskeluun.

Samoihin aikoihin oivalsin, että minulla oli useilta eri toimialoilta Suomessa kokemus, ettei asiakkaan ääni tai asiakasta palvelevien työntekijöiden ääni tullut aidosti kuulluksi. Asiakaslupaus ei aidosti ollut toiminnan keskiössä. Sen tiellä oli näkyviä ja näkymättömiä esteitä: organisaatioiden rakenteet, johtamiskulttuurit, työntekijöiden johtajiin, esimiehiin ja toinen toisiinsa heijastamat odotukset ja vaatimukset, valtataistelut, salatut jännitteet, historia ja perinteet sekä erilaiset ihmisten sisäiset ja heidän välisensä dynamiikat, jaetut ja vaietut tarinat.

Lineaarinen kehitys on harvoin, jos koskaan, totta organisaatioissakaan. Organisaatioissakin kehittyminen tapahtuu erilaisten kehkeytymisten ja syklien kautta. Jäin tosissani pohtimaan pysähdytäänkö organisaatioissa tämän ääreen porukalla koskaan? Syvennetäänkö ymmärrystä organisaation syvimmästä olemuksesta – organisaation vahvuuksista ja heikkouksista, sen valoista, varjoista ja suoranaisista pimeyksistä? Olisiko niin hyvä tehdä, jotta energiaa ei menisi salaisuuksien, usein tiedostamattomien sellaisten, piilottelemiseen? Kun organisaation elämänkaarella syntyneet ”luurangot” nostetaan yhteisessä prosessissa kunnioittavasti ja hyväntahtoisesti valoon, kirpoaa niiden ote ja tiedostamattomaan salaamiseen mennyt energia voidaan käyttää rakentavaan toimintaan yhteisen hyvän ja asiakkaan eteen. Samalla se, mitä juuri nyt ollaan yhdessä rakentamassa, voi selkiintyä ja muodostua merkitykselliseksi maaperäksi jollekin uudelle.

Jokaisessa ihmisessä on valoa, varjoa ja suoranaista pimeyttäkin. Niin myös minussa. Varsinainen ilonaiheeni onkin hiukan paradoksaalinen; mitä paremmin olen omasta pimeydestäni selvillä, sitä vähemmän olen sen armoilla. Ehdin valita toisin, ennen kuin tiedostamaton, ei rakentava, ei hyväntahtoinen puolustusmekanismini tai selviytymisstrategiani vie minua korvasta väärille urille. Näin ajattelen sen olevan myös organisaatiokontekstissa. Kun organisaatioon valetaan ymmärrys ihmisyydestä, hyväntahtoisuuden kulttuuri sekä uskallus ja halu olla totta – elää ja yrittää yhdessä ”tässä ja nyt” avautuvassa todellisuudessa – rakentuu yhteisöön henki, joka on kilpailutekijöistä vahvin. Eikä se ole kopioitavissa!

Tätä auki olemista, avaralle menemistä ja syvää ymmärrystä ihmisyydestä me tarvitsemme, luodaksemme niin ihmisiin kuin ihmisyhteisöihin ilmapiirin, jossa uusien innovaatioiden ja onnistumisten syntyminen mahdollistuu.

Mitä annettavaa koet, että sinulla on asiakkaille?

Olen kaikissa nykyisissä työrooleissani erityisesti rinnalla kulkija, kanssakokija ja sillanrakentaja. Teenpä työtä sitten yksilön, tiimin tai kokonaisen organisaation kanssa ajattelen tuovani oman osaamiseni, innostukseni, kiinnostukseni, lempeän uteliaisuuteni ja kuuntelemisen kykyni asiakkaan palvelukseen. Yhteisen matkan kuluessa syntyy ainutlaatuinen luottamus, ja sen turvin voin auttaa asiakasta askeltamaan sinne, minne ei aiemmin ole uskaltauduttu. Vastaukset löytyvät aina asiakkaasta, hänen syvyydestään, hänen sielustaan. Myös organisaatiolla on syvin tarkoituksensa, henkensä ja sielunsa. Nekin voivat olla eri syistä, ainakin ajoittain, piilossa, hukassa tai hautautuneena. Kysymyksessä on aina yhteinen löytöretki, jonka myötä tiedämme asiakkaan kanssa emme hänen puolestaan.

Tässä työssä minulla on luonnollisesti hyötyä myös monialaisesta ammatillisesta taipaleestani ja elämänkaarestani. Hurjasta ja kipeästäkin omakohtaisesta muutosprosessista ammentamastani ymmärryksestä on arvaamatonta apua, kun toimin rinnalla kulkijana toisille konkreettisten muutosten keskellä. Muutosten, jossa turhuudet karisevat ja totuus valoineen, varjoineen ja pimeyksineen paljastuu. Juuri totuuden tarkastelussa ja sen hyväksymisessä me kaikki tarvitsemme apua ja tukea. Pelkomme hylätyksi tulemisesta ja arvottomuudesta on niin suuri. Samalla on todettava, että juuri totuuden hyväksynnän kautta löytyy vapaus ja uusi alku.

Miten vapauttavaa, antoisaa ja avaavaa onkaan tarkastella omaa ohjelmointiansa, sisäistämiään ihmissuhteita ja dynamiikkoja, ihmiskuvaansa, maailmankuvaansa, suojamekanismejaan ja puolustautumisstrategioitaan hyväntahtoisessa ja itsemyötätuntoisessa seurassa. Paradoksaalisesti juuri tämän tarkastelun kautta, ei suvereenin täydellisyyden tavoittelun kautta, löytyy paljon uutta syntymätöntä ja käyttämätöntä potentiaalia sekä rohkeutta kurkottaa niitä kohti.

Olemme kaikki ihmisiä myös työssämme tiimeissä ja organisaatioissa, ja meillä kaikilla on mahdollisuus paitsi oman kätkössä olevan potentiaalimme löytämiseen myös kokonaisten tiimien ja organisaatioiden potentiaalin löytämiseen ja sen kasvattamiseen. Voimme kaikki kantaa kortemme kekoon hyväntahtoisuuden kulttuurin synnyttämisessä. Meillä kaikilla on mahdollisuus pienuudestamme huolimatta auttaa toinen toistamme yhdessä onnistumaan ja saamaan aikaan suuria. Se, jos mikä on merkityksellistä. Pitkä työrupeamani myynnin, markkinoinnin ja viestinnän johtamisen parissa sekä erityisesti asiakkuuksien hoitamisen ja niiden arvon kasvattamisen parissa pitävät huolen siitä, että työskentelyni pysyy juurevana ja kiinni realiteeteissa. Haihattelu ei pitkälle vie, yhteisen pohdinnan tuloksena syntyvä yhteys kylläkin.

Mikä on tärkeintä organisaatiossa?

Tärkeintä on hyväntahtoisuuden henki, mikä organisaatioon, sen yksittäiseen osaan ja tiimiin yhdessä luodaan. Henkilöstötyytyväisyyskyselyitä tehdään paljon, mutta on hyvä pohtia rakentavatko ne hyvinkään läpikäytyinä aidosti hyväntahtoisuuden henkeä ja kulttuuria. Toisinaan tuntuu, että kysymyksillä ja arvioilla luodaan jopa pohjaa huonolle hengelle. Tärkeintä ei siis aina hahmoteta.

Organisaation hengen aistii yleensä hyvin nopeasti. Näin usein riippumatta siitä missä roolissa organisaatiossa asioi. Hyväntahtoisessa hengessä on jotain vastaan panematonta, kantavaa voimaa, jonka turvin voidaan käydä läpi vaikeitakin vaiheita ja asioita. Siinä on turva olla totta, myöntää omat ja tiimin virheet ja epätäydellisyydet sekä kantaa niistä vastuu muiden tukemana. Hyväntahtoisuuden hengessä ja kulttuurissa on myös turvallista ilmaista omat ja tiimin tarpeet, onnistumiset ja unelmat. Siellä tehdään töitä sen eteen, ettei kenenkään tarvitsisi piiloutua itseltään tai muilta, vaan kaikilla olisi lupa yrittää, onnistua ja epäonnistua sekä kukoistaa yhdessä ja erikseen.

Aivan samoin kuin jokaisen yksilön kohdalla muutos tapahtuu kääntämällä katse itsensä suuntaan ja tarkastelemalla miksi oikeastaan reagoin erilaisissa tilanteissa niin kuin reagoin, myös organisaation on hyvä pysähtyä omien rakenteidensa, dynamiikkojensa ja systeeminsä ääreen. Tutkia sitä, mihin edellä mainitut meitä ohjaavat ja mitä ne kertovat meille meistä.

Kenelle mielestäsi Ab WisdomHouse Oy:n valmennukset ja kurssit sopivat?

Sellaisille ihmisille, tiimeille ja organisaatioille, joita muutosmatka kutsuu ja kivuliaskin työ sen eteen puhuttelee. Niille, jotka ovat valmiita yhteiseen prosessiin, luomaan yhteistä tarinaa ja yhteistä kehkeytymistä kohti uutta. Niille, jotka uskaltavat avautua omalle potentiaalilleen ja auttaa toisia avautumaan omalleen. Ihmisille, jotka ovat valmiita hyväksymään epätäydellisyyden itsessään ja muissa, jotta syvä yhteistyö mahdollistuu. Ihmisille, jotka ovat mieluummin kokonaisia kuin täydellisiä.

Paradoksaalisesti potentiaali löytyy hyvin usein oman varjon, omien pimeyksien ja kyseenalaisuuksien sekä läpikäymättömien puolustusmekanismien ja selviytymisstrategioiden ”takaa”. Ja kun näin on, vaaditaan ennen kaikkea nöyryyttä ja rohkeutta. Uskon, että sellaisia ihmisiä voi olla aika paljonkin, jotka eivät välttämättä kaipaa valmiita vastauksia vaan ovat valmiita pistämään itsensä likoon löytääkseen vastauksia itsestään, tiimistään ja organisaatiostaan.

Hyväntahtoisuus on tahto- ja taitolaji!